(0)

Tämä on minun lauluni

e-bok


Selkokirjan kirjoittaja kertoo: Tämä on on runokirjani sinulle. Halusin kirjoittaa tämän, vaikka minulla on lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä ongelmia. Usein niitä kutsutaan lukihäiriöksi. Kirjoitan paljon, mutta muita hitaammin. Tarvitsen kirjoittamiseen rauhallisen tilan ja musiikkia soimaan taustalle. Olen myös ujo luonteeltani, mutta haluan olla mukana lukemassa ja lausumassa runoja yleisön edessä.

Haluan rohkaista jokaista tekemään jotain, missä on sydän mukana. Vaikka tekisit sen hitaammin ja muilta apua pyytäen, niin jatka tekemistä! Jokainen ansaitsee oman laulunsa.

Selkokielisessä runokokoelmassani on mukana myös pieni Lukuopas. Sen avulla voi miettiä kirjan herättämiä ajatuksia. Se voi rohkaista kirjoittamaan omiakin runoja tai muuten ilmaisemaan itseään.

Millainen on sinun laulusi?

Orivedellä asuva Helena Seppälä (1966) on koulutukseltaan koulunkäyntiavustaja ja kirjastovirkailija. Blogissaan Lukihäirikkö Helena esittelee lukemiaan kirjoja ja välillä paljastaa, millaista lukihäirikön on yrittää kirjoittaa. Hän on mukana harrastajakirjoittajien ryhmässä ja runonlausuntaryhmässä.