(6)

Radikaali unelma: Näin johdat muutoksen

ljudbok


Jos muutos ei ole radikaali, miksi vaivautua ollenkaan?

Tahdotko sinä muuttaa oman työsi, asenteesi tai koko elämäsi? Lähde mukaan, jos uskallat! Kati Huovinmaan Radikaali unelma murtaa rohkeasti työmaailman myyttejä ja puhaltaa siihen uutta eloa. Johtajuutta ja sen eri ilmiöitä käsittelevässä tietokirjassa radikaalius nähdään vahvan myönteisenä ja eteenpäin vievänä voimana: se lietsoo johtajia onnistumaan ja valaa uskoa yrittäjyydestä haaveileville. Kannustusta saavat kaikki muutoksista kiinnostuneet - niin yksilöt kuin yhteisötkin. Lukuisten esimerkkien, toimintaohjeiden ja alan ammattilaisten haastatteluiden myötä käydään läpi, miten työtä helpottavat ja selkeyttävät muutokset toteutetaan perinpohjaisesti, eikä vain pintaa raapaisten.

Taide- ja kulttuurialalla monipuolisen uran tehnyt Kati Huovinmaa on itse aito esimerkki radikaalista muutoksesta. Hän irtisanoutui museonjohtajan virastaan ja toimii nykyisin johtamisen ja mentoroinnin kysyttynä ammattilaisena, joka järisyttää tuttuja toimintatapoja raikkaan ennakkoluulottomalla otteella.


Uppläsare: Kati Huovinmaa
Längd: